Erityisesti pienille ja herkille koirille varusteiden pukeminen, kuten valjaiden tai takkien, voi olla harmillinen kokemus, vaikka siihen ei liittyisikään meidän kokemuksemme mukaan mitään erityistä. Herkälle koiralle jo toistuva kiinni pitely ja ylle kumartelu voi riittää tekemään pukemistilanteesta epämiellyttävän kokemuksen. Erityisesti jatkuvasti toistuessaan ja tilanteen käydessä vain hankalammaksi ja hankalammaksi omistajalle, pukemiseen liittyvä epämukavuus usein vain pahenee.
Osa koirista alkaa varusteita nähdessään näyttää siltä, että ne olisivat mieluummin jossain muualla. Kun varusteita puetaan, koira seisoo vastentahtoisesti velttona tai hermostuneena lihakset jäykkinä, nuolee huuliaan korvat luimussa ja vilkuilla muualle huolestuneena. Osa painuu mieluummin takaisin sohvalle. Osa koirista voi murista tai yrittää jopa purra. Käytöksessä on pohjimmiltaan kyse huolesta, pelosta tai epämukavuuden kokemuksesta. Vaikka koira käyttäytyy näkökulmastamme ei-toivotusti, sen tarkoitus ei ole tehdä ulos lähtemisestä hankalaa, vaan helpottaa omaa oloaan ainoalla tavalla, jolla se voi siihen vaikuttaa. Näihin kokemuksiin voi onneksi vaikuttaa positiivisen vahvistamisen keinoin ja saada näin aikaan sujuvampaa ja mukavampaa arkea! Tapaus Laika ja valjaat Videolla esiintyvä 6-vuotias keskikokoinen villakoira Laika jännitti valjaiden pukemista. Pantaan se sujauttaa päänsä halukkaasti ja missä vain, parhaimmillaan hypätessään samalla kenguruhypyn suoraan ylöspäin. Jos minulta kysyttäisiin, mitään erityistä valjaiden kanssa ei ole koskaan tapahtunut – valjaat on aina vain puettu Laikalle ja lähdetty ulos. Laikasta niissä on kuitenkin jotakin epämiellyttävää.
Videolla Laika koulutetaan ensin lähestymään ja koskemaan valjaita edeten askel askeleelta siihen, että se oma-aloitteisesti sujauttaa päänsä pääntiehen ja käynnistää samalla muun pukemiseen liittyvän käsittelyn, kuten jalan nostamisen valjaiden sisään. Lopulta valjaiden näkeminen saa Laikan tepsuttamaan paikalle pukemista varten. Kouluttamalla muutokseen Määrätietoisella koulutuksella edistyminen tapahtuu pienin askelin, mutta nopeasti. Hetken panostuksella voidaan voittaa toistuvat sujuvat uloslähtötilanteet vuosien ajaksi. Vaikka videolla demonstroidaan
valjaiden pukemista, samaa voi soveltaa myös vaikkapa vaatteiden pukemisen kouluttamiseen. Takin tai sadepuvun pitämisen ei tarvitse olla koiralle itsestäänselvästi ikävää. Koulutus edistää koiran hyvinvointia ja samaan aikaan sujuvoittaa koiran ja omistajan arkea.
Tarjoamme Kuonolassa ammattitaitoista käsittelykoulutusta, jossa mm. tällaiset jokapäiväiset käsittelyhaasteet ratkotaan erilaisin positiiviseen vahvistamiseen perustuvin koulutussovelluksin. Kun tuot koirasi Kuonolan käsittelykoulutukseen, täytämme ensimmäisellä käynnillä hyvinvointikartoituksen. Sen tarkoituksena on löytää koiran elämästä sen hyvinvointiin, itse ongelmakäytökseen ja alkavaan koulutukseen vaikuttavia seikkoja, kuten merkkejä kivusta tai jatkuvasta stressistä. Ennen koulutuksen alkua esimerkiksi kivun täytyy olla hoidossa.