Lagotto romagnolo Tassu tuli Kuonolaan trimmattavaksi ja samalla päivähoitoon.
Varsinkin ensimmäinen hoitopäivä saattaa olla koiralle jännittävä kokemus. Tassukin mietiskeli ensin, minne sen omistaja mahtoi kadota. Se rauhoittui kuitenkin nopeasti.
Päivän aikana Kuonolan hoitokoirat viedään kolmesti ulos. Tarpeiden teon ja kävelyn lisäksi koiria voidaan virikkeistää esimerkiksi piilottelemalla herkkuja etsittäväksi. Tassu etsi lenkillään puunkuoreen piiloteltuja nameja.
Sisätiloissa koirille on varattu omaa aikaa yhdessä Kuonolan päivähoitajan kanssa. Sisätiloihin olemme varanneet erilaisia virikkeitä, kuten putkia, virikeleluja ja koirien pallomeren. Vaihtelemme virikkeitä päivittäin, jotta säännöllisesti käyvillä koira-asiakkaillamme olisi mahdollisimman mielenkiintoisia hoitopäiviä. Tassun suosikeiksi valikoituivat osuvasti tassun muotoinen aktivointipeli sekä noutoleikki pehmoleluilla.
Koirasosiaalinen koira voi päästä leikkikehään myös 1-2 muun sosiaalisen koiran kanssa valvotusti, mikäli omistaja on antanut tähän luvan. Kokeneet ja koulutetut hoitajamme seuraavat, että tilanne on kaikille mukava. Tassu sai hoitopäivänä seurakseen setterityttö Mangon.
Jotta hoitopäivä ei olisi pelkkää aktiviteetista toiseen porhallusta, Kuonolassa jokaiselle koiralle on varattu oma rauhoittumispaikaksi tarkoitettu kotipesä. Tassulle kotipesä oli torkkujen arvoinen paikka.
Tassu trimmattiin lyhyeen lemmikkimalliin hoitopäivän puolivälissä. Itse trimmaus sujui hienosti ja Tassu käyttäytyi hyvin.
Kirjoitamme jokaisesta päivähoitoasiakkaastamme päiväraportin, jonka omistaja saa koiran luovutuksen yhteydessä mukaansa. Raportista käy ilmi mm. päivän tapahtumat ja puuhat. Tassun raporttiin kirjattiin mm. 10+ kontaktista ja hienosta lenkkikäytöksestä.