Mahdollista koirallesi elämänmittainen stressitön turkinhoito

 

Trimmauksen ammattilaisemme törmäävät aina silloin tällöin työssään uskomukseen, jonka mukaan pentu kannattaa tuoda trimmaamoon vasta sitten, kun turkkia pitää ensimmäisen kerran siistiä. Tämä tarkoittaa, että koiran turkinhoitoon heti ensimmäisellä oikealla trimmauskerralla menee suhteellisen paljon aikaa. Tämä aika voi tuntua trimmaamiseen ja trimmaamon ääniin sekä hajuihin tottumattomasta koirasta hieman liian pitkältä.

Pennun ensimmäinen tutustumiskäynti trimmaamoon tulisi tehdä jo 12 viikon ikäisenä

Jos koiraa ei ole aikaisemmin käytetty trimmaamossa ja totutettu vähitellen trimmaamon ääniin, hajuihin, työkaluihin ja itse turkin hoitoon, ensimmäisestä käynnistä trimmaamossa voi tulla koirallesi stressaava. Koira ei ole aikaisemmin ollut kosketuksissa turkinhoitoon eikä turkinhoito näin ollen ole tullut osaksi koiran normaalia arkia kuten esimerkiksi lenkitykset, lepo- ja ruoka-ajat. Kaikki tapahtuu yhtä aikaa ja ensimmäisen kerran.

Onkin äärimmäisen tärkeää, että pentusi tottuisi heti alusta alkaen turkinhuolto – toimenpiteisiin ja trimmaamossa asiointiin osana normaalia perusarkea. Kuonolan asiantuntijat suosittelevatkin tämän vuoksi, että pentua käytettäisiin trimmaamossa tutustumiskäynneillä useamman kerran ja totutettaisiin pentu pikkuhiljaa trimmaukseen ja trimmaamon ääniin sekä hajuihin.

Kuonolassa tätä totuttamista varten on luotu Kuonolan pentupaketti.  Pentupaketti on suunniteltu siten, että koiranpennulla olisi riittävästi tutustumiskäyntejä takana ennen ensimmäistä kunnon trimmausta ja että pennun omistajat saisivat mahdollisimman paljon tietoa juuri omalle pennulle sopivasta turkinhoidosta ja ohjeita kotiin siitä, miten turkinhoitotoimenpiteisiin voi totutella kotona harjoittelemalla.

Kuonolan Pentupaketissa pennun ensimmäinen käynti trimmaamossa on jo heti kahdentoista ikäviikon jälkeen. Ensimmäisellä kerralla tehdään kynsienleikkaus ja totutetaan pentu trimmaamon ääniin sekä käsittelyyn hoitopöydällä. Ihana pentuturkki jätetään, mutta sitä kammataan. Tämä onkin erittäin tärkeä harjoitus ja turkista tulee samalla vähän siistimpi. Seuraavilla kerroilla aloitetaan muiden rutiinien harjoittelu, kuten kasvo-, tassu- ja hygieniatrimmaus pesun ja föönausharjoittelun ohella sekä tarvittaessa korvien nyppiminen. Näin pentuturkkikin pysyy, mutta se pidetään siistinä ja kauniina. Samalla pentusi tottuu trimmaamossa käyntiin pikkuhiljaa ilman ylimääräisiä paineita ja trimmaamossa asioinnista tulee osa normaalia arkea.

Oikeanlainen totuttautuminen turkinhoitoon mahdollistaa pennullesi elämänmittaisen stressittömän ja mukavan kokemuksen joka kerta trimmaamossa. Trimmaamokäynneistä tulee miellyttäviä sekä trimmattavalle että trimmaajalle.

Tutustu Kuonolan Pentupakettiin osoitteessa https://www.kuonola.fi/pentupaketti/ ja varaa pennullesi aika https://www.varaaheti.fi/kuonola/fi stressittömään turkinhoitoon läpi koko elämän.