Vaikka me Kuonolassa haluammekin nähdä koirasi myös meidän asiakkaanamme, on meille sitäkin tärkeämpää, että perheenjäsenesi saa kotonakin hyvän ja hemmottelevan pesun!
Kuinka siis koira pestään kotona ja kuinka usein koira pitää pestä?
Koiran peseminen voi tuntua hankalalta, mutta tästä löydät ammattilaistemme vinkit tehdäksesi siitä mahdollisimman mukavaa. Vinkeillämme saatte puhtaan turkin lisäksi myös kauniin lopputuloksen!
Vanhan uskomuksen mukaan on riittänyt, että koira pestäisiin kerran tai kaksi vuodessa. Tämä nojaa aikaan, jolloin koirat elivät vielä ympäri vuoden ulkona. Tällöin tiheä peseminen vei turkilta sen luontaisen rasvan ja vaikutti koiran kykyyn pysyä lämpimänä pakkasilla. Nykyajan seurakoirat elävät sisällä ja siten niiden turkin hoitokin tulee sopeuttaa nykyiseen elämäntapaan. Säännöllinen pesu on tärkeää, kun halutaan pitää mahdollisimman hyvä huoli koiran ihon ja turkin kunnosta. Etenkin pitkäkarvaisilla koirilla säännöllinen pesu on erityisen tärkeää. Likainen karva haurastuu ja takkuuntuu herkästi.
Kuinka valita oikea pesuaine koiralle?
Kun koiran turkkia ryhdytään pesemään, on oikean pesuaineen valinta tärkeää. Ihmisille tarkoitetut shampoot eivät ole hyvä vaihtoehto, sillä ihmisen ja koiran ihon pH:ssa on iso ero. Ihmisen ihon pH on noin 5,5 ja koiran puolestaan 7.
Koirille tarkoitettuja shampoita on runsaasti. Ne ovat mietoja ja lähtökohtaisesti myös hyvin vähäisesti hajustettuja. Ne ovat tarkoitettu koiran iholle ja turkille ja puhdistavat tehokkaasti, poistaen likaa ja rasvaa turkista.
Shampoon kanssa tulee olla myös huolellinen. Se tulee hieroa kunnolla pohjaan asti, eikä pelkkään pintakarvaan. Koiran shampoota voi ennemmin käyttää jopa runsaasti, kuin liian vähän. Tämän jälkeen shampoon huuhtelu tulee myös tehdä huolellisesti ja aikaa käyttäen. Pesuainejäämät eivät tee koiran iholle hyvää. Karvakaverisi turkki myös tuntuu ja näyttää likaiselta, jos huuhtelua ei ole tehty huolella. Suihkua voi painaa koiran ihoa vasten, jotta vesi pääsee huuhtelemaan shampoon pois iholta asti, eikä vain pintakarvasta.
Muista koiralle sopiva hoitoaine
Hoitoaineen käyttöä ei aina huomata ajatella, mutta koiran iholle ja turkille on myös tärkeää palauttaa kosteus shampoopesun jälkeen. Shampoopesun yhteydessä suosittelemme käyttämään hoitoainetta, sillä shampoo kuivattaa koiran ihoa. Hoitoaine sulkee karvan ja palauttaa kosteutta turkkiin. Ilman hoitoainetta turkki jää helposti sähköiseksi.
Kuten koiran shampoo, tulee myös hoitoaine valita turkin tyypin mukaisesti.
Karkealle karvalle ja vahvoille turkeille käytetään hoitoaineita, jotka eivät pehmennä karvaa. Näillekin turkeille hoitoaineen käyttö on kuitenkin tärkeää, jotta iho ei kuivu ja karva pääse menemään sähköiseksi. Laskeutuvalle turkille taas käytetään vahvempaa hoitoainetta joka tekee karvasta pehmeän ja silkkisen.
Ekologisuus ja koirasi hyvinvointi edellä Kuonolan tuotteissa
Me Kuonolassa käytetämme ekologisia ja ympäristöystävällisiä ammattikäyttöön tarkoitettuja pesutuotteita. Eri turkin laaduille on omat aineet, jotta kaikki karvaiset kaverit saavat varmasti itselleen parhaiten sopivat pesut! Meiltä löydät myös kotihoitoon tarvittavat tuotteet, laadukkaista koirien shampoista helliviin hoitoaineisiin. Voit ostaa meiltä samat tuotteet, joita käytämme salongissa, sekä näiden lisäksi löydät meiltä vielä pienen valikoiman muita koiraasi hemmottelevia tuotteita. Voit luottaa siihen, että myymme sinulle ja karvaiselle rakkaallesi vain niitä tuotteita, jotka voimme myös allekirjoittaa ammattikäytössä. Näin takaamme laadun myös kotihoitotuotteissa.
Kuonolassa tehdään pesuja laidasta laitaan, peruspesusta pohjavillapesuun saakka! Kanssamme voit luottaa siihen, että otamme koirasi yksilölliset tarpeet huomioon kaikessa mitä teemme, pesuista päivähoitoon.