Usein koiran kanssa on stressaavaa lähteä trimmaamoon. Moni omistaja kertoo, että koira pelkää trimmaamista ja varoittaa että ”meidän koiramme kanssa trimmaus voi olla hieman haastavaa”.
Me Kuonolassa opetamme koiranpentusi tottumaan trimmaukseen ja siihen kuuluviin toimenpiteisiin niin että turkinhoidosta tulee pennullesi elämään kuuluva arkinen asia.
Kuonolassa pennun kanssa opetellaan yhdessä turkinhoitoa
Koirat, joiden turkki vaatii säännöllistä hoitoa ja trimmaamista, vierailevat elämänsä aikana pääasiallisesti ainakin kolmen kuukauden välein trimmaamossa. Myös koirien kynsienleikkaus on olennainen osa koiran hyvinvointia ja koiran kynsiä tulisi leikata säännöllisesti vähintään kuukauden välein. Jotta turkin- ja kynsienhoito olisivat koirallesi osa arkea ja mukava juttu, koira on hyvä opettaa pennusta alkaen ja pienin määrätietoisin askelin turkin- ja kynsienhoitoon trimmaamossa. Näin pentu ehdollistuu trimmaamossa käynteihin sekä turkin ja tassujen käsittelyyn. Turkin trimmauksesta tulee osa pennun normaalia elämää.
Kuonolan pentupaketissa aloitamme pienistä asioista ja siirrymme pienin askelin kokonaisvaltaiseen turkinhoitoon
Me Kuonolassa hoidamme koirasi turkkia kaikissa koiran elämänvaiheissa pennusta seniori-ikään. Haluamme tarjota koirallesi stressittömän kokemuksen palvelupisteissämme asiantuntijoidemme käsissä. Pennuille tarjoamme pentupakettia, jonka aikana opettelemme yhdessä pentusi kanssa trimmaukseen kuuluvia asioita ja tutustumme trimmaamon hajuihin ja ääniin sekä tapaamme mahdollisesti myös muita koira-asiakkaita. Aloitamme pienistä asioista ja siirrymme pikkuhiljaa hoitamaan kokonaisvaltaisesti koirasi turkkia. Tällä matkalla koirasi oppii pikkuhiljaa, että turkin trimmaus on ihan kiva juttu. Silloin pääsee katselemaan maailmaa ja trimmauksen jälkeen olo tuntuu ihmeellisen kevyeltä ja puhtaalta.
Säännöllistä turkinhoitoa vaativia koirarotuja on useita
Säännöllistä turkinhoitoa vaativia rotuja ovat muun muassa villakoirat, labradoodelit, vesikoirat, havannan koirat, Bichon friseet, cockerspanielit, kultaiset noutajat, westiet, snautserit ja jack russelin terrierit. Kun kotiisi saapuu turkinhoitoa vaativa rotu, annat koirallesi suuren lahjan, kun opetat sen trimmaamossa käynteihin heti alusta alkaen.
Labradoodlenpentu Siru tutustui Kuonolan pentupakettiin
Yksi Kuonolan iloisista pentupakettiasiakkaista on labradoodle Siru, joka on juuri täyttänyt 12 viikkoa. Siru tuli ensimmäiseen pentupakettikäyntiin Kuonolan Vantaan palvelupisteeseen omistajiensa Marjan ja Ramin kanssa häntä iloisesti heiluen ja ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja.
Ensimmäisellä Kuonolan trimmaamokäynnillä Kuonolan asiantuntija Laura tutustutti Sirun trimmaamoon ja Siru nuuhki uuden paikan hajuja ja kuunteli uuden maailman ääniä. Siru pääsi myös käymään trimmauspöydällä, jossa Laura harjasi silkkistä pentuturkkia ja leikkasi Sirun pikkuruiset kynnet.
Parasta Sirusta oli, kun Laura palkitsi häntä aina välillä herkkuilla. Siru huomasi, että jos hän on vähän aikaa paikallaan ja antaa Lauran leikata kynnet, sen jälkeen saa palkinnon. Kyllä nämä ihmiset ovat helppoja! Omistajille Laura antoi kotitehtäviä, miten opettaa Sirulle myös kotona turkinkäsittelyä. Seuraavalla pentupakettikerralla Siru tutustuu jo trimmaamon fööniin ja trimmauskoneeseen sekä saksiin. Onpas jännittävää.
Sirulle ja hänen omistajilleen Marjalle ja Ramille jäi mukava mieli Kuonolassa käynnistä. Sirulle tuli mieleen, että tämän täytyy olla kiva paikka. Haluan tulla tänne uudestaan. Koiran elämänmittainen turkinhoitomatka on alkanut.
Lisää Kuonolan pentupaketista voit lukea tästä.