Arvoisa asiakkaamme,
Kesä on saapunut, ja on aika kääntää katseet kohti mökkilaituria. Sitä ennen haluan kiittää teitä kuluneesta keväästä ja arvokkaasta asiakkuudestanne.
Kuonola avattiin asiakkaille ensimmäisen kerran Lauttasaaressa vuoden 2018 syksyllä. Ajatuksenamme oli helpottaa kiireisen kaupunkilaisen arkea ja tarjota naapurin Liisan koiralle laadukkaita turkinhoidon palveluita, ihan tuossa lähellä, hyvien liikenneyhteyksien päässä.
Kuuden vuoden toimintajakson aikana olemme määrätietoisesti ja systemaattisesti tehneet töitä laadukkaan asiakaspalvelukokemuksen rakentamiseen Kuonolassa. Tämä on vaatinut paljon käytännön työtä, asiakkaiden jokaisen palautteen ottamista tosissaan, määrätietoista palvelujen kehittämistä, vastuullisen toimintakulttuurin rakentamista, vahvaa tiimityötä, vanhojen alan toimintamallien haastamista ja uuden luomista – joka ikinen päivä.
Siinä, mitä vuoden 2018 syksyllä halusimme tarjota naapurin Liisan koiralle, olemme asiakkailta saamamme palautteen perusteella onnistuneet verrattain hyvin. Olemme saaneet asiakkailtamme hyvää palautetta toiminnastamme, jos asiaa katsotaan Googlen arvosanojen, Facebookin arvosanojen tai Kuonolan oman asiakastietojärjestelmän keräämien arvosanojen kautta. Keväällä toteutimme tarkemman asiakaskyselyn, jonka avulla halusimme kartoittaa, miten voisimme edelleen kehittää palveluitamme. Kyselyn perusteella asiakkaamme olivat sitä mieltä, että Kuonolan tarjoamat palvelut vastaa lähes aina sovittua, Kuonolaan on helppo tulla ja tilat ovat modernit ja puhtaat.
Asiakaskyselyn perusteella tiedämme myös, että kiinnitämme jatkossa enemmän huomiota asiakkaidemme tietämyksen lisäämiseen koiran turkinhoidossa. Haluamme parantaa palveluillamme asiakkaidemme elämänlaatua ja hyvinvointia myös opettamalla oikeanlaista turkinhoitoa koira-asiakkaidemme omistajille. Tämä jos mikä on koiralle tärkeää ja suuri rakkaudenteko. Onhan koiran hyvin hoidettu turkki olennainen osa koiran elämää ja hyvinvointia.
Arvokkaiden palautteidenne kautta saamme elää vuorovaikutuksessa teidän kanssanne ja voimme parantaa palveluitamme. Teiltä saamamme palaute on toimintamme kehittämisen elinehto. Ilman teitä suunnistaisimme väärin palveluiden viidakossa. Lämmin kiitos siis jo antamastanne arvokkaasta palautteesta ja tulevista palautteistanne sekä arvokkaasta asiakkuudestanne.
Kuonola on löytänyt Liisan koiran naapuriin Helsingin Lauttasaaressa, Töölössä, Käpylässä, Herttoniemessä, Pakilassa, Etelä-Haagassa ja Vantaan Koivuhaassa. Syyskuun alussa aukaisemme myös Kuonolan Helsingin keskustan alueella Ullanlinnassa osoitteessa Tehtaankatu 12.
Toivotan teille ja rakkaalle koirallenne aurinkoista ja rentouttavaa kesää! Olkoon tämä aika täynnä iloa, rentoutumista ja upeita hetkiä.
Kesäisin terveisin ja kuullaan taas!
Suvi Liukku
Toimitusjohtaja ja perustaja, Kuonola
P.S: Kuonola on normaalisti auki myös kesäaikana. Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan teitä turkinhoitoon liittyvissä asioissa, jotta voitte nauttia kesästä täysillä.